Käsineitten valmistaminen on alunperin kuulunut kodeissa suoritettaviin töihin samoin kuin jalkineitten ja vaatteidenkin tekeminen. Meidänkin maassamme on ikivanhoista ajoista saakka tehty rukkasia ja lapasia ja kintaita ja mitä nimiä milloinkin on käsineistä käytetty. Aikaisemmin ommeltiin kaikki käsineet joko nahasta tai kankaasta, sitten niitä opittiin ompelemaan villalangoista paksua kinnasneulaa käyttäen ja myöhemmin, kun meidänkin maassamme alettiin valmistaa sukkia villalangoista puikoilla kutoen eli neuloen, ryhdyttiin samoin menetelmin myös valmistamaan erilaisia käsineitä.

Käsine on myös se vaatetustarvike, joka kaikista suurimmassa määrin on säilyttänyt paikkansa kotoisten käsitöiden joukossa vielä senkin jälkeen, kun tehdasvalmisteet näillä aloilla ovat vallanneet markkinoita. Maassamme on tällä hetkellä vielä paljon sellaisia henkilöitä, jotka eivät milloinkaan ole käyttäneet ostettua talvikäsinettä, sillä on katsottu kunnia-asiaksi sellaisia itse valmistaa, vieläpä omakehruisista langoista tai kotikarjan tuottamista nahoista.

Käsin valmistettuja käsineitä on lisäksi aina pidetty arvokkaampina kuin tehdasvalmisteita. Tehdas valmistaa satamäärin aivan saman näköisiä kappaleita, kun taas käsityönä syntyneessä käsineessä aina -- olipa se sitten valkoinen juhlahansikas, pitkäsuinen ratsastus- tai yksinkertainen käyttökäsine -- on jotakin yksilöllistä, juuri sille parille ominaista tai sen käyttäjän tarkoituksiin sopivaa. Tästä syystä on vielä senkin jälkeen, kun käsineteollisuus jo oli kohonnut suureenkin kukoistukseen, useissa maissa hallitsijahuoneilla ja ylhäisöllä ollut omat "hansikasmaakarinsa", jotka vanhojen perinteiden mukaisesti ovat valmistaneet käsineitä niille, jotka ovat halunneet käyttää tämän alan kaikista hienoimpia tuotteita.

Meidänkin maassamme, missä tehdastuotteiset käsineet olivat valloittaneet sangen suuret markkinat varsinkin kaupunkilaisväestön keskuudessa, ommeltiin rauhan vuosina sangen paljon nahkahansikkaita käsin. Nahkakaupoista saatiin ostaa pehmeitä ja hienoja nahkoja, jotka mainiosti sopivat hansikkaiksi ja erikoisliikkeistä saatiin tilata pahvisia kaavoja, joiden mukaan eri numeroisia hansikkaita sitten leikattiin. Monet käsityötaitoiset naiset pitivät tätä menetelmää noudattaen koko perheensä vahvoissa ja halvoissa käsineissä. jotkut valmistivat hansikkaita myytäviksikin ja olivatkin hansikaskauppojen hienoimmat ja kalleimmat parit aina käsin ommeltuja.

Pula-ajan käsineitä.

Sota on nyt kuitenkin vienyt ulottuviltamme niin hienot hansikasnahat kuin paksummat rukkasiksi sopivat nahatkin, samoin on se tehnyt vaikeaksi villalankojen saannin ja tyrehdyttänyt kintaiden neulomisen. Samalla on se vaikeuttanut käsineteollisuudenkin toimintaa niin, että se voi lähettää markkinoille vain verrattain ohuita ja huonosti sekä työ- että lastenkäsineiksi sopivia laatuja. Tämän takia onkin kodeissa jälleen tultava toimeen omin neuvoin ja valmistettava lapasia kaikilla niillä keinoilla, joita pula-aika ja kekseliäisyys yhdessä synnyttävät.

Työainekset.

Ainekseksi pulalapasiin sopii melkein kaikki paksu kangas, mitä kodin tilkkuvarastossa vain sattuu olemaan. Sarka, ulsterikangas, huopa, miehen pukukangas, flanelli, paksu trikoo ja mikä hyvänsä muu paksunlainen kangas, niin vanha kuin uusi, kelpaa päälliseksi. Vuoriksi eli sisusteeksi voidaan käyttää mitä puhdasta kangasta tahansa, kunhan se vain on niin vahvaa, että se jonkin aikaa kestää. Varsinkin vanhojen alusvaatteiden paksummista kohdista saadaan sopivia sisusteita. Jos päällinen on ohut, voidaan käsine varustaa toppauksella, jolloin ohut vanukerros tikataan kiinni sisusteeseen. Vanua tarvitaan myös hiukkasen asetettavaksi käsineen ja sormen kärkeen päällisen ja sisusteen väliin lämmikkeeksi. -- Puretusta villalangasta sopii neuloa suut sellaisiin lapasiin, jotka tahdotaan ranteesta erikoisen lämpimiksi. Vielä on lapastyöhön ryhdyttäessä hankittava hyvät kaavat, joiden mukaan kankaat leikataan. Kaavoja on verrattava käteen ja lapaset leikattava kyllin suuriksi ottaen huomioon saumanvarat sekä sen, että lapanen pienenee, kun siihen sijoitetaan sisuste ja ehkä vähän toppaustakin.

Työtä tehdessä on hyvä pitää mallina jotain vanhaa käsinettä.

Työn suoritus.

Paitsi kokoa on käsinettä leikattaessa otettava huomioon se, että saadaan kaksi erilaista käsinettä, toinen oikeaan, toinen vasempaan käteen sopiva. Tämä onnistuu, jos kumpikin käsine voidaan leikata samalla kertaa ja sitä varten asetetaan kankaat päällekkäin niin, että niiden oikeat puolet ovat vastakkain. Jos kangas on niin paksua, että lapaset on leikattava yksitellen, leikataan ensin toinen kaavan mukaan ja sitten toinen jo leikatun kappaleen mukaan asettamalla se kankaalle niin, että jälleen oikeat puolet ovat vastakkain.

Leikattu lapanen harsitaan ja sovitetaan käteen, jotta voidaan todeta se sopivaksi. Sitten ommellaan saumat joko koneella tai käsin ja on huomattava, että sisusteen tulee olla päällistä n. ½ cm pienempi. Kun sekä päällinen että sisuste ovat valmiit, asetetaan ne sisäkkäin, kiinnitetään muutamalla pistolla toisiinsa peukalon juuresta ja ranteen kohdalta ja viimeiseksi ommellaan yhteen suusta.

Jos mallissa on erillinen peukalo, ommellaan peukalo ensimmäiseksi ja sijoitetaan paikoilleen ja vasta sitten ommellaan kämmenosan saumat.

Viimeiseksi ommellaan lapaseen joitakin koristepistoja, jos on tekeillä tytön tai naisen lapanen.

Turkislapanen.

Jos on käytettävänä vanhaa turkisnahkaa, lammas- tai muuta lyhytkarvaista nahkaa, saadaan siitä mainioita ja lämpimiä talvikäsineitä. Vanha nahka kostutetaan hieman nurjalta puolelta ja pingoitetaan muutaman naulan avulla jollekin laudalle, missä annetaan yön ajan kuivua. Sitten siitä leikataan terävää veistä käyttäen tarvittavat kappaleet, jotka yliluomispistoin ommellaan yhteen niin, että karva tulee sisäpuolelle. Mitään kangaspäällistä ei tällainen lapanen tarvitsekaan. Suu vahvistetaan vain kääntämällä siihen n. ½ cm levyinen taite.

Työrukkaset miehelle saadaan paksusta sarasta. Sitten kun kämmenosat kuluvat, ommellaan päälle nahkapaikat, jos on käytettävissä vanhoista saapasvarsista tai muista hyljätyistä käyttöesineistä saatavaa nahkaa.

Kuvat esittävät Pienviljelijäin Keskusliiton kotitalousneuvojien valmistamia pulalapasia, joita on esitetty Keskusliiton emäntäpäivien näyttelyissä v. 1941.

Käsineitä me käytämme pitääksemme kätemme kylmillä ilmoilla lämpiminä. Polttoainetta me tarvitsemme pitääksemme pakkasen loitolla kodistamme.

Me emme nykyisin saa ulkomailta koksia ja kivihiiltä niin paljoa kuin ennen emmekä läheskään niin paljon kuin välttämättä tarvitsisimme. Myöskin polttopuut ovat käyneet vähiin -- merkillistä kyllä: Euroopan metsärikkaimmassa maassa. Syynä tähän on työvoiman puute. Mutta asiaa autetaan mottitalkoilla.

Polttoaineiden puutetta voidaan torjua myös toisellakin tavalla: lämpöä säästämällä. Meillä on rauhan vuosina ollut polttopuuta niin yltäkylläisesti, että olemme tottuneet sitä tuhlaamaan. Nyt ei tuohon ole varaa. Suu on pantava tässäkin kohdin säkkiä myöten. Järkevä lämmönsäästö -- siinä eräs tehokas pula-ajan konsti.

Kuivat puut.

Huoneiden uuneissa ja keittiön liedessä on aina poltettava kuivia puita. Järkiperäisesti hoidetussa taloudessa onkin aina kuivia puita jokapäiväistä käyttöä varten. Märillä puilla lämmittäminen on mitä suurinta polttoaineen ja ajan tuhlausta.

Uunien lämmittäminen.

Uuni on lämmitettävä niin, että se vähillä puilla saadaan mahdollisimman kuumaksi. Samankokoisia halkoja ladotaan uunin pohjalle pitkittäin niin, että väliin jää tarpeeksi "vetoreikiä". Puut sytytetään läheltä uunin suuta ja kun ne ovat hyvin syttyneet, säädetään veto pieneksi ja tasaiseksi. Tämä tapahtuu sulkemalla sisimmät suupellit ja vain niiden pienet vetoreijät avataan. Ylhäällä olevat savupellit suljetaan puoliksi tai niin paljon, että veto käy hiljaa ja tasaisesti. Näin voi palaminen kestää tuntimääria ja uuni tulee vähillä puilla tulisenkuumaksi. Näin lämmitettäessä tulee uunin ehdottomasti olla ehyt.

Tuhka ja noki.

Jos huoneita lämmitetään joka päivä, on uuneista joka toinen viikko poistettava tuhka, hiilet jätetään pesään. Paksu tuhkakerros uunin pohjalla estää lämmön säteilyä uunin alaosaan. Samoin on tuhka usein poistettava keittiön liedestä. Lisäksi on lieden pinnan ja sen renkaiden alapuolelle tarttuva noki aina jonkin ajan kuluttua hangattava pois, sillä se estää niiden kuumentamista -- ja lisää suotta puiden kulutusta.

Säästölevyt.

Keittiön lieteen voidaan ostaa erilaisia säästörenkaita ja levyjä, jotka asetetaan tavallisten renkaitten paikalle. Ne kokoavat lieden alla palavan liekin juuri määrättyyn kohtaan ja säästävät suuressa määrin puita.

Heinälaatikko.

Jo edellisen maailmansodan aikana, jolloin myös oli puute polttoaineesta, käytettiin meillä hyvin yleisesti heinälaatikkoa ruokien kypsentämisessä. Kannellinen laatikko sisustettiin heinillä ja sanomalehtipaperilla jättäen keskelle sen verran tilaa, että siihen voitiin sijoittaa keitinastia. Kun jokin pitkäaikaista kypsentämistä vaativa ruoka -- ryynipuuro, lihakeitto, juurekset jne. -- oli liedellä saatu kiehumaan ja 10-15 minuuttia siinä kiehunut, nostettiin se kannellisessa. kasarissa kiireesti heinälaatikkoon. Peitteeksi pantiin paperia ja kansi. Jos ryynipuuron, jota liedellä olisi saatu keittää tuntikausia, illalla pani heinälaatikkoon, oli se aamulla kypsää. Samoin lihakeitot, punajuuret, lantut ym. pitkää keittoaikaa vaativat ruoat.

Isolakupu.

Nykyisen sodan aikana on heinälaatikko korvattu aaltopahvista tehdyllä isolakuvulla. Siisti, kevyt ja pienikokoinenkin laatikko, joka sisustetaan muutamalla sanomalehtipaperikerroksella, toimii aivan samoin kuin heinälaatikko. Pääkaupungissa on kaasupulan ja -säännöstelyn aikana ollut tästä lämmön säästäjästä arvaamattoman paljon hyötyä ja ovat sitä käyttäneet hyödykseen lukemattomat emännät muuallakin, missä on tahdottu säästää puita.

Hyvin kätevä apulainen on isolakupu myös niille, joiden on pidettävä ruokia lämpimänä eri ajoilla aterioitsevia perheenjäseniä varten. Kun kupuun voidaan asettaa useampikin kattila päällekkäin, säilyy siellä kuumana kaikki aterian ruokalajit samalla kertaa.

Heinälaatikko oli edellisen maailmansodan esille tuoma nerokas keino. Sen jälkeläinen on äskettäin kauppoihin ilmestynyt isolakupu. Täten pula synnyttää keinoja ja korvikkeita. Niitä syntyy kaikenlaisia, mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. "Kun hätä on suurin, on apukin lähellä", sanoo sananparsi.

Näinä aikoina on jälleen Suomen kansan luontainen älykkyys luonut kunnioitettavan määrän keinoja ja korvikkeita pulan lievittämiseksi. Seuraavassa muutamia -- vain ikäänkuin esimerkiksi.

Mehiläisten hätäruoka.

Keitetään porkkanoita, jotka sotketaan sakaksi ja pannaan mehiläisten eteen, jotka sitä halukkaasti imevät. Jos porkkanat keitetään höyryllä, niin on hyöty vielä suurempi, sillä niihin jää runsaammin sokeria. Niissä paikoissa, joissa keväällä ei ole tarpeeksi lehtimetsää, hedelmäpuita tai marjapensaita mehiläisten ravinnoksi, on hyvä pitää tällaista ruokaa hätävarana.

Kaisla karjan alustana.

Tuhansien järvien maassa on suuren työvoiman vaativan turvepehkun sekä rehuina tarvittavan oljen täysipitoinen korvike miltei jokaisessa järvenpoukamassa sekä meren lahdessa huojuva kaisla.

Käyttöohje: kuivattuna ja hakattuna noin 10-20 sm. pituisiksi on se käyttöarvoltaan parhain.

Korvikeliima.

Suomustamattomat ahvenen nahat keitetään vesihaudekattilassa siten, ettei niihin pääse pisaraakaan vettä. Täten muodostuneella liima-aineella liimattu puu pitää hyvin.

Remmivahaa pihkasta.

Remmivahaa eli remmipihkaa voidaan saada maatalouskoneisiin omasta metsästa ottamalla kaadettavista puista pihka talteen. Pihka sulatetaan yhdeksi möhkäleeksi, jollaisena sitä voidaan sopivimmin käyttää.

Ämpäreitä ontosta puusta.

Karjataloudessa on ämpärien kulutus vuosittain suuri. Kun ämpärien saanti on vaikeutunut, voidaan lujia ja keveitä ämpäreitä helposti valmistaa ontoista puunrungoista, eikä valmistajalta vaadita mitään suurempaa puusepäntaitoa. Talvella, kun hakkuut metsissämme ovat käynnissä, on helppo löytää sopivan paksuisia runkoja. Varsinkin haapapuut ovat usein onttoja ja voidaan niistä valmistaa ämpäreitä puhdistamalla laho sisus. Jälelle jää kova pinta, joka höylätään sileäksi. Joistakin vanhoista saavin vanteista tehdään vanteet, jonka jälkeen tehdään pohja. Toiseen päähän jätetään sankaa varten kielekkeet. Sangan voi teettää sepällä jostakin sopivasta raudasta. Myöskin pikkutalouteen voidaan näin valmistaa pitkien talvipuhteiden ratoksi sieviä puuämpäreitä, jopa erinäisiä astioitakin sisäkäyttöön.

Omatekoinen eläinten suka.

Eläinten sukia voidaan itse valmistaa seuraavasti: Tavallisen harjan suuruisen, ohueeseen laudankappaleeseen porataan sopivan välimatkan päähän toisistaan tuuman reikiä. Suorista, heikoista koivun varvuista laitetaan reiän paksuinen kimppu, niin että se voidaan työntää reiän läpi. Päällispuolelta jätetään varpukimppu niin paljon ulos, että sen ympärille voidaan kiertää rautalankaa lujasti ja niin paljon, etteivät varvut pääse läpi. Alapuolelta tasataan varvut sopivan pitkiksi. Päällispuolelle voidaan vielä naulata ohut sileä laudankappale suojaamaan käsiä sukiessa.

Narun ja köyden korvike.

Joka on säästänyt kaikki vanhat narut ja köydet, voi tehdä niistä uusia purkamalla ne ensin ohuiksi säikeiksi ja sitten kiertämällä niistä uudelleen köyttä. Tätä työtä varten tarvitaan erikoinen kela, jonka valmistaminen samoin kuin köyden tekeminenkin on selitetty lähdekirjojen joukossa mainitussa vihkosessa.

Pois Pula ja Puutteet, 1943, kirjoittanut Untamo Utrio.