Kasvien keruu.
Myrkylliset kasvit. Luonnonvaraisten ravintokasvien keräämisessä on ensiksi huomioitava se, ettei oteta talteen myrkyllisiä kasveja. Putkikasvien joukossa on pari hyvin myrkyllistä: myrkkykeiso (Cicuta virosa) ja täplikäs katko (Conium maculatum) sekä vähemmän myrkyllinen hukan putki (Aethusa cynapium) ja myrkylliseksi epäilty pahaputki (Oenante aquatica). Parasta on varoa ottamasta sellaisia putkikasveja, mitä ei aivan varmasti tunne. Kansan keskuudessa "riienmarjan" nimellä tunnettu näsiä (Daphne mezereum) on hyvin myrkyllinen, samoin villikaali (Hyoscyamus niger). Punakoiso ja mustakoiso (Solanum dulcamara ja nigrum) ovat myrkyllisiä sekä useissa leinikkeihin (Ranunculaceae heimo) kuuluvissa kasveissa on jonkin verran myrkkyä. Edempänä esitellyissä muutamissa kelvollisissakin kasveissa on myrkkyä, mutta se häviää niistä etikkaliemessä säilytettäessä, kuivattaessa ja keitettäessä.
Lehtien keruu on suoritettava mieluimmin aurinkoisella säällä, ei kasteen. aikana. Parhaita ovat nuoret, vasta puhjenneet lehdet ja nuoret, vielä vaaleat versot ennen kukintaa. -- Vieraalta maalta kerätessä on viisainta hankkia ensin keruulupa. Älä karsi samasta yksilöstä liikaa lehtiä. Älä kerää ruoaksi kasveja, joita on äsken ruiskutettu tai jotka ovat kasvaneet äsken lannoitetulla pellolla, älä myöskään pölyisiltä maantien varsilla. Käytä sopivia keräysastioita ja mikäli mahdollista eri astiaa tai pussia eri kasveille. Älä sullo keräämiäsi lehtiä tiiviisti äläkä jätä niitä perkausta ja käyttöä odottamaan, jotta ne eivät rupeaisi käymään ja muuttumaan ruskeiksi. Varo, että kasvien juuret eivät pääse likaamaan kasvien muita osia. jos esim. keräät samasta kasvista juuren sekä lehdet, niin eroita ne toisistaan jo kerätessäsi.
Juurien, mukulain ja maanalaisten varsien keräys on edullisinta suorittaa aikaiseen keväällä tai myöhään syksyllä, koska ne tällöin ovat ravintorikkaimpia ja maukkaimpia. Yleensä niitä on hidas ja vaikea kerätä nurmesta ja metsistä, mutta esim. voikukan juuria ja juolavehnän maanalaisia versoja on helppo kerätä sekä kevät- että syyskynnöksiltä, jolloin ne ovat irrallaan mulloksen pinnalla. Muussa tapauksessa on hyvä kitkurauta välttämätön ase keruuretkillä. Erikoisesti suositeltavia ovat sellaiset turpeajuuriset kasvit, joita kasvaa paljon samassa paikassa.
Marjojen keruussa on ennen kaikkea muistettava, ettei pidä kerätä raakoja marjoja eikä käyttää sellaisia astioita, jotka pilaavat marjat (peltiastioita vältettävä). Kun opettelee alunperin poimimaan puhtaita marjoja, säästyy miltei kokonaan suuritöiseltä perkaukselta ja saa enemmän aikaan kuin roskaisia marjoja poimiessansa. Poikkeuksena mainittakoon katajanmarjat, jotka ovat nopeimpia poimia erikoisella harjalla riipimällä, mutta ne ovat nopeita puhdistaa tuulessa. Katajanmarjojen paras poimimisaika on elo-syyskuun vaihde. Silloin marjat yleensä ovat täysin kypsiä. Poimiminen suoritetaan joko riipimällä tai erikoisella työaseella: kenkäharjan puuosan muotoiseen laulaan lyödään lankanauloja ¾ tuuman pituisiksi piikeiksi noin 1 ½ sm etäisyydelle toisistaan. Tällaisella marjaharjalla haravoidaan marjaiset oksat leveäsuiseen astiaan tai pensaan alle levitetylle vaatteelle. Näin menetellen ehtii tunnissa kerätä noin 6 l marjoja. -- Marjat säilyvät säkeissä tai laatikoissa kuivassa paikassa jopa yli vuodenkin.