Virmajuuri. — Vändelört.

(Valeriana officinalis. L.)

Virmajuuri on levinnyt aina Lappiin asti, vaikka sitä ei missään tavata perin runsaasti. Se kasvaa niinhyvin meren kuin järvienkin rannoilla, kosteilla niityillä j. n. e. joskus kuivillakin paikoilla.

Sillä on 2-3 cm pitkä pystysuora, jotenkin paksu juurimukula, josta lähtee suuri joukko hienoja parin desimetrin pituisia vaaleita lisäjuuria. Varsi noin 40-100 cm. korkea, ontto ja uurteinen, lehdet vastakkaisia parilehtisiä tai pariosaisia, kukat punertavia hyvin runsaskukkaisessa sarjaviuhkossa.

Lääketarkoitukseen käytetään juurimukula hienoine lisäjuurineen: ne kootaan syksyllä kuivilta paikoilta, puhdistetaan mullasta, ei kuitenkaan saa pestä vedellä, ja kuivataan varjoisessa paikassa. Haju on omituisen epämiellyttävä ja väkevä sekä tarttuu helposti läheisiin esineisiin, jonka tähden sitä on säilytettävä hyvin suljetussa astiassa.

Vuotuinen menekki apteekissa on siksi suuri, ettei kotimaasta luultavasti kaikkia voida saada, vaikka tarkemminkin koottaisiin, senpätähden ei tarvitsekaan pelätä, että liiaksi tulee koottua.

Kotilääkkeenä on sillä sangen laaja käytäntö. Virmajuuriteetä käytetään näet kaikenlaisissa hermohäiriöissä ja niistä johtuneissa taudeissa kuten päänkivistyksessä, unettomuudessa, sydänkouristuksessa, j. n. e. Rauhoittavasti vaikuttaa virmajuuritee myöskin äkillisessä mielenliikutuksessa, peljästymisessä j. n. e. Muistettava on kuitenkin ettei nautita liian väkevää teetä, sillä siitä voi olla turmiollisia seurauksia ruuansulatuskanavassa. Liian runsaasti nautittuna aiheuttaa se pyörrytystä ja korvain suhisemista.

Tärkeimmät Kotimaiset Lääkekasvimme, 1913, toimittanut Fr. Virokannas.