Angelica archangelica L., Väinönputki.
Archangelica officinalis Hoffm., Angelica officinalis Moench, Archangelica sotiva Bess.
Angelica < angelus (lat)—enkeli;
archangelica < archangelus (lat) = arkkienkeli (tarussa kasvin toi maan päälle enkeli).
2—4-vuotinen, 100—200 sm korkea, kalju putki. Juurakko lyhyt, jopa 5 sm paksu, ruskeahko tai punertava; siinä runsaasti kankeita, 30:kin sm pitkiä, 1 sm paksuja, harmaanruskeita lisäjuuria. Varsi ylhäältä haarainen. Lehdet 2—3 kertaan parilehtiset, vaaleanvihreät, väljätuppiset; lehdykät 3—6 sm pitkät, vinopuikeat tai -soikeat, epätasaisesti sahalaitaiset; päätelehdykkä usein 3-liuskainen, kapeatyvinen ja johteinen. Kukat tuoksuvat, vihertävät, kerrotuissa sarjoissa. Sarjaperät hienokarvaiset tai kaljut. Pikkusarjojen suojuslehdet alaspäiset, tasasoukat; emäsarjan (1—3 lehteä) varisevat pian. Hedelmät kaljut, soikeat, keltaiset. Hedelmyksissä 3 lähekkäistä, terävähköä selkäharjua ja 2 reunaharjua, joiden siipipalle noin puolen hedelmän levyinen. VII, VIII. Purojen varsilla ja kosteilla niityillä Pohjois-Suomessa. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois-Aasia.
ssp. litoralis (Fr.) Thell. tavataan maamme eteläisellä ja läntisellä rannikkoalueella. Väinönputkesta on eteläisemmissä maissa muodostunut kaksivuotinen viljelysmuoto (var. sativa Mill.), jota viljellään Saksassa, Tshekkoslovakiassa, Itävallassa, Ranskassa ja Espanjassa.
Väinönputken kaikissa osissa, eniten kuitenkin hedelmyksissä ja sen jälkeen juurakossa lisäjuurineen, on eetteristä öljyä (1 %), jossa on fellandrenia; lisäksi on juurakossa angelikahappoa y. m. orgaanisia happoja, tärkkelystä ja sokeria.
Lääkeaineopillisesti on väinönputki vähän tunnettu.
Sen lääketieteellinen käyttö levisi luostareista, ja sitä on viljelty 16. vuosisadalta saakka Keski-Euroopassa. Olipa väinönputken viljelys joissakin maissa, kuten Norjassa, oikein lakimääräyksillä suojattu. Kasvi on nimittäin ollut vuosisatojen ajat yleisrohdoksen maineessa.
Nykyisin käytetään juurakkoa ja lisäjuuria nimellä Radix angelicae pääasiallisesti vain eläinten lääkkeenä.
Kansan keskuudessa on juurakkoa ja juuria käytetty hiostavana ja kuukautisia edistävänä aineena. Kuivatun juurakon keitettä on nautittu pitkällisissä katarreissa, yskässä, kuumetaudeissa, ähkyssä ja yleisvointia sekä mahaa vahvistavana kotilääkkeenä. Juuriosat ovat myös osana erinäisissä likööreissä (chartreuse). Kasvin nuoria varsia ja lehtiä on myös käytetty ravintona. Trondhjemissä ne olivat 10. vuosisadalla kauppatavarana, ja Clermont-Ferrandin kauppapuutarhat (Ranskassa) ovat tuottaneet väinönputken varsia mausteeksi noin 100,000 kg vuosittain.
Juurakot juurineen kerätään syksyllä kaksi- tai kolmivuotisista kasveista ja kuivataan. Niiden haju on omituinen ja maku kirpeä.
Kylvämällä siementä kosteaan hiekkamaahan (esim. meren rannikolla) olisi kasvia helppo viljellä meilläkin, ja luulisi viljelyksen kannattavankin, sillä Flückigerin mukaan on Pohjoismaista saatu rohdos paljon aromaattisempaa kuin keskieurooppalainen.
Angelica silvestris L., Karhunputki.
Pidetään vaikutuksiltaan edellisen kasvin kaltaisena, mutta ei aivan niin tehokkaana. Kotilääkinnöissä sitä on käytetty väinönputken tavoin.
Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.
