Dryopteris filix mas (L.) Schott. Kivikon alvejuuri.

Aspidium filix mas (L.) Schwarz, Polypodium filix mas L., Polystichum filix mas (L.) Roth.
Dryopteris sanoista drys (kr) = puu ja pteris (kr) = siipi; filix kai sanasta felix (lat) = onnellinen (parantavain ominaisuuksiensa perusteella); mas (lat)—miespuolinen, kun kasvi oli aikaisemman käsityksen mukaan miespuolinen ja Athyrium filix femina naispuolinen.

Monivuotinen. Juurakko 10—30 sm pitkä, 2—2,5 sm paksu. Juurakon sisäosa vihertävä, sen poikkileikkauspinnalla 8—10 keskustan ympärille sijoittunutta suurempaa johtoj annetta pienempien ohella. Juurakon maku makeahkon kitkerä ja haju epämiellyttävä. Lehdet täysvihreät, 40—100 sm korkeat, lyhytruotiset, suikean tasa-soukat, kertaalleen parilehtiset; lehdykät hyvin lyhytruotiset, pariosaiset; liuskat pyöreäpäiset, nyhä—sahalaitaiset. Lehtien alapinnalla pyöreät itiöpesäkeryhmät, joita peittävät munuaismaiset, aluksi harmaat, myöhemmin punaisenruskeat, säilyvät katesuomut. Lehtien, lehdykkäin ja näiden liuskojen kärkiosissa ei ole itiöpesäkkeitä. Juurakko, lehtiruodit ja nuoret lehdet ohuitten, ruskeitten suomujen kattamat. VII—IX. Varjoisissa, rehevissä, varsinkin kivikkoisissa metsissä yleinen Lappiin saakka. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois-Aasia, Pohjois-Amerikka.

Juurakossa on filikshappoa (0,26—2,16 %,) flavaspidihappoa, aspidinolia, floraspiniä, albaspidiniä ja filmaronia, lisäksi eetteristä öljyä (0,04 %), rasvaöljyä (6 %), filiksparkkihappoa (4—12 %), sokeria (11 %) ja tärkkelystä. Vaikuttavat aineet ovat kolmiarvoisen fenolin floroglusinin ja useiden sen homologien voihappo- ja isovoihappoyhdistyksiä.

Tehoisat filiksaineet, joista filikshappo on enimmin tutkittu, vaikuttavat mahalaukkuun ja suolistoon ja aiheuttavat imeytymällä ensin kiihotusta, sitten lamaannusta keskushermostoon. Suoliloisten, varsinkin heisimatojen, sileään lihaksistoon niillä myös on herpaava vaikutus. Madot kadottavat liikuntakykynsä ja kiinnityksensä suolen seinämässä, joten ne voidaan poistaa ulostusaineilla. Pitkäaikainen vaikutus tappaa heisimadot. Kasvin juurakko samoin kuin siitä tehdyt valmisteet ovatkin varmimpia matolääkkeitä. Niiden käyttö matojen poistamiseen suolesta on siitäkin syystä sopivaa, että vaikuttavien aineiden myrkyllisyys on hitaan imeytymisen takia vähäistä. Liian suuret tai liian usein otetut annokset voivat kuitenkin aiheuttaa mitä vaikeimmanlaatuisia, jopa kuolemaan päättyviä myrkytyksiä.

Myrkytystapauksissa ilmenee pahoinvointia, ylenantoa, vatsakipuja ja ripulia, joita voi johtua jo vaarattomistakin annoksista, lisäten matohoitokeinon tehokkuutta. Suuremmat annokset saavat aikaan tajuttomuustiloja, ankaria (tetanuksen tapaisia) kouristuksia, sydänheikkoutta, hengitysvaikeuksia, maksan vahingoittumista, keltatautia ja—vaikkakaan ei aina—ohimenevää tai pysyvää, yksi- tai molemminpuolista sokeutta verkkokalvon vahingoittumisen takia. Erittäin voimakkaan myrkytyksen tuottama kuolema tapahtuu hengitys- ja verenkiertoelinten lamaannuksena.

Myrkytyksen hoidossa toimitetaan mahahuuhtelu ja annetaan ulostusaineita (karvassuolaa, kalomelia), eläinhiiltä, kamferia, runsaasti juomaa virtsan- ja hienerityksen kiihottamiseksi, näköhäiriöissä silmälääkärin apua.

Rohdoksena on kivikon alvejuuren juurakon, Rhizoma filicis, käyttö sangen vanha. Jo Teofrastos mainitsee sen 4. vuosisadalta ennen meidän ajanlaskuamme. Keskiajalla rohdosta käytettiin myös luotettavana matolääkkeenä, mutta sitten se unohdettiin, kunnes veljekset Peschier toivat sen v. 1825 uudelleen lääkkeiden pariin. Juurakkoa annettiin jauheena. Nykyisin on juurakkopulverin käyttö vähäistä. Sen sijaan käytetään juurakon eetteriuutosta, Extractum filicis aethereum.

Kansan keskuudessa on juurakkoa myös käytetty matolääkkeenä, ja sen, samoin kuin muidenkin saniaisten, tuhkaa saippuan tekoon ja lehtiä vuodepatjojen täytteenä. Niiden sanotaan karkoittavan vuoteesta syöpäläiset.

Lääketarkoituksiin kerätään juurakko siihen liittyvine lehtiruoteineen syys—lokakuussa, mieluummin kuivilta kasvupaikoilta. Juurakosta poistetaan sitä puhdistettaessa ruskeat suomut, hienot juuret ja kuivat lehdet. Lehtiruotien tyviosista kelpaavat rohdokseksi vain sisältä kokonaan puhtaanvihreät, samoin juurakoista vain sisältä vihertävät, mikä todetaan veitsellä poikkileikkaamalla. Saatu rohdos kuivataan tavallisessa huoneen lämmössä kuorimattomana ja leikkelemättömänä. Kuivattaessa sen paino vähenee yli 60 %. Varasto on vuosittain uusittava.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.