Menyanthes trifoliata L., Raate.

Menyanthes < minya (kr) = lyhyt tai men = kuukausi ja anthos (kr) = kukka (lyhyt kukkimisaika);
trifoliata (lat) = kolmilehtinen.

Monivuotinen, 15—30 sm korkea vesikasvi. Juurakko mudassa suikertava, jopa 1 m pituinen, vihreä, siinä valkeita lisäjuuria. Juurakon kärjestä kohoavat vuoroittaiset, pitkäruotiset (jopa 10 sm), kaljut, 3-sormiset lehdet ja kukat vedenpinnan yläpuolelle. Lehtien lehdykät noin 8 sm pitkät, 4 sm leveät, ehytlaitaiset tai niukasti hammaslaitaiset, soikeat. Kukat pystyssä, runsaskukkaisessa tertussa vanan latvassa. Terälehdet sisäpinnalta valkeat, ulkopuolelta ruusunpunaiset; teriön nielu pitkien, vaikeitten karvojen täyttämä. Hedelmä 1-lokeroinen kota. V, VI. Mutaisilla rannoilla ja vetisillä soilla; yleinen koko maassa. Levinneisyys: pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosat.

Kaikissa kasvinosissa, mutta varsinkin lehdissä, on karvasaineglykosideja menyantini ja meliatini.

Raatteen karvasaineet ovat kitkeränmakuiset, mutta käytännöllisesti katsoen ne ovat tehottomat mahalaukusta ja suolistosta käsin muuhun ruumiiseen, joten niitä voidaan ottaa suurempiakin määriä ilman vakavampia sivuvaikutteita kuin korkeintaan mahakipu ja ylenanto. Karvasaineet (= amara) vaikuttavat kohottavasti ruokahaluun, syljen ja mahanesteen eritykseen, jouduttavasti mahan tyhjentymiseen ja suolessa ruoansulatusleukosytoosin. Imeytymällä eivät raatteen ainekset vaikuta myrkyllisesti.

Raate on pohjoismainen rohdos, jota lääketiede on käyttänyt 1600-luvulta lähtien. Rohdoksena käytetään raatteen lehtiä, Folia menyanthis, tavallisesti infuusina mahaa vahvistamaan ja ruokahalua kiihottamaan.

Kansan keskuudessa on raatteen lehtikeitettä käytetty mahaa vahvistavana ja ruoansulatusta edistävänä sekä keripukissa, luuvalossa [kihti], vesitaudissa [nestekertymä] ja matovaivoissa; lisäksi myös horkassa [malaria, voimakas nopea kuume] ekstraktina tai teenä; märkiväin haavojen pesuun ja pään pesuun syöpäläisten vaivatessa. Matojen ajamiseksi on myös käytetty raatteenlehtien jauhetta. Lehtiä on edelleen käytetty humalan asemesta tai lisänä olueen sekä muihinkin juomiin, joille ne antavat miellyttävän karvauden. Juurakkoa on nautittu nälkävuosina leipäaineena.

Rohdokseksi aiotut lehdet kerätään ennen kukkimista, koska ne kukkimisen jälkeen käyvät pian keltaisiksi ja kelvottomiksi. Ne kuivataan varjoisassa, ilmavassa paikassa, jolloin niiden vihreä väri säilyy.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.