Sinapis alba L., Valkea sinappi.

Sinapis (kr) < sinos = vahinko ja ops = silmä (kasvin mehu kyynelöittää silmät); alba (lat) = valkea.

Yksivuotinen, 30—60 sm korkea ruoho. Varsi kankea-karvainen. Lehdet karheat, pariosaiset; pääteliuska iso. Lidut siirottavat, kankeakarvaiset; lidun siemenetön latvaosa kaareva, joko siemenellisen osan pituinen tai pitempi. Siemenet pallomaiset, vaaleankeltaiset, 2 mm läpimitaltaan. VII—IX. Satunnainen Etelä-Suomessa ja siellä täällä muualla. Viljellään Keski- ja Etelä-Euroopassa, Egyptissä, Vähässä-Aasiassa ja Amerikan lauhkeissa osissa,

Siemenissä on sinalbini-nimistä glykosidia, joka hajaantuu vedessä myrosini nimisen fermentin vaikutuksesta p-oksibentsylisinappiöljyksi, happmmeksi sinapinisulfaatiksi ja glykoosiksi. Lisäksi on siemenissä rasvaöljyä (31 %)• Valkean sinapin öljy ei ole haihtuvaa eikä sen haju ole pistävä, mutta maku on kirpeä, ja iholle se nostaa rakkuloita.

Aikaisemmin käytettiin lääketieteessä valkean sinapin siemeniä, Semina erucae eli S. sinapis albae, ulkonaisesti ihon kiihotusaineena ja sisällisesti pitkällisissä ruoansulatushäiriöissä ja ihotaudeissa.

Kansan keskuudessa on siemeniä käytetty kaikenlaisiin vaivoihin sisällisesti: maha- ja suolikatarriin, hengityselinten erilaisiin katarrillisiin sairauksiin, myös astmaan, päänsärkyyn, reumatismiin ja iskiakseen sekä virtsaneritystä kiihottavana aineena kivitaudissa [esim. sappi- tai munuaiskiviä], vesitaudissa [nestekertymä] ja niveltulehduksissa, vieläpä pitkällisessä rohtumassa [ihottuma] ja kaatumataudissakin. Mausteena niitä käytetään joko yksin tai mustan sinapin siementen kanssa yhdessä.

Viljelys on samanlainen kuin edellisellä kasvilla, samoin sadonkorjuu, kun siemenet ovat käyneet kellertäviksi.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.