I. Lääkekasviviljelyksen yleiset ehdot ja säännöt.
Lääkekasveja viljellään meillä tavallisesti vapaalla maalla. Tavallisimmin kylvetään siemenet suorastaan tällaiselle maalle, kuitenkin menetellään myöskin siten, että ne ensin kylvetään kylmälavoihin, joista taimet sitten siirretään vapaalle maalle.
A. Yksinomainen vapaan maan viljelys.
Vapaalla maalla kehittyneet taimet saavat miltei aina koko kasvuaikansa kasvaa samassa paikassa; vain harvoissa tapauksissa istutetaan ne toiseen viljelyspaikkaan.
Viljelyspaikan valinta: Viljelyspaikan asemalla on monasti ratkaiseva merkitys viljelystulokseen. Etelään viettävä maa lämpiää suuremmassa määrin kuin muille ilmansuunnille viettävä ja tarjoo aamu- ja keskipäiväauringon vaikutuksesta viljelyskasveille nopeamman kehityksen edellytyksiä.
Myöskin viljelyspaikan ympäristöllä on suuri vaikutus kasvullisuuteen. Laajoilla ja avonaisilla tasangoilla on useasti liian ankara tuuli ja sademäärä on pienempi kuin metsäseuduissa. Tasangoilla on sentakia hankittava viljelyspaikalle suojaa istuttamalla pensasaitoja tai metsää. On kuitenkin katsottava, ettei puita, korkeita pensaita y. m. s. ole aivan lähellä viljelypaikkaa sitä liiaksi varjostamassa. Maa, jossa lääkekasveja viljellään, vaatii tavallisesti runsaasti aurinkoa, jotta se hyvissä ajoissa keväällä lämpiäisi ja tulisi muokkauskuntoon. Myöskin kysymyksessä olevat kasvit itse, eräitä puoikkeuksia lukuunottamatta, tarvitsevat runsaasti auringon valoa ja lämpöä asianmukaisesti kehittyäkseen. Poikkeuksia tästä säännöstä ovat ne lääkekasvit, joita viljellään lehtiensä takia (kts. alempana) ja jotka paraiten viihtyvät siimeisillä paidoilla.
Maanlaatu: Tavallisesti valitaan vapaalle maalle kylvettävien lääkekasvien viljelykseen jotenkin kevyt maa, jossa siemenillä ovat paremmat itämisolosuhteet kuin kiinteällä ja jäykällä maalla, jonka pintaan useasti sateiden tai kastelun vaikutuksesta muodostuu suuremmassa tai vähemmässä määrässä kiinteä kuori.
Ruokamulta: Lääkekasveilla ei yleensä ole kovin suuria vaatimuksia ruokamullan syvyyteen. Yleensä voidaan tyytyä 15—20 sm syvyiseen ruokamultakerrokseen. Matalammassa ruokamullassa eivät kasvien juuret saa riittävästi tilaa eikä ravintoa, jotapaitsi se helposti liiaksi kuivuu tai kastuu. Liikanaisesta kuivumisesta tai kastumisesta johtuvat haitat ovat hyvinkin tuntuvia meidän maassamme, jossa useasti vallitsee kova kevät- ja kesäkuivuus sekä taas syksyllä runsas sademäärä, jotka helposti aikaansaavat viljelyskasvien kehitykselle sopimattomia olosuhteita.
Ojitus: Lääkekasveja kylvämällä viljeltäessä on muistettava, etteivät nämä kasvit tavallisesti viihdy kovin kuivassa maassa, mutta vielä vähemmän happamessa, kosteassa maassa. Tähän nähden on suhteellisesti matala ojitus sopivin, mutta tarkoin on katsottava, että viemärit ja niskaojat ovat puhtaat ja toimivat hyvin. Jos rikkaruohot ovat pääsemässä taimista voitolle, on syytä tutkia, onko ojitus jossain suhteessa puutteellinen, niin että maa pysyy liian kosteana.
Lannoitus: Lääkekasveilla ei yleensä ole suuria vaatimuksia maan lannoittamiseen nähden.
Tuoretta, palamatonta lantaa ei milloinkaan tule käyttää viljelysmaalle, johon siementä pian sen jälkeen on kylvettävä; yleensä on keväällä vältettävä käyttämästä täydellistä lantaa (eläin- tai ihmislantaa). Jos tällaista lantaa tahdotaan käyttää, on sitä annettava jo ennen edellisen viljelyskasvin kylvöä, ja silloinkin käytetään mieluimmin palanutta lantaa.
Jos käytetään apulannoitusaineita, on annettava ainoastaan kali- ja fosforihappopitoisia, jos on tarkoituksena saada siemeniä. Nämä lannuitusaineet sekotetaan maahan jo kylvön edellisenä syksynä, ja voidaan silloin käyttää joko superfosfaatia taikka Thomaskuonaa sekä sitäpaitsi antaa kalisuolaa (37 % kalia). Kovin suuria määriä ei näitä aineita pidä käyttää, ja esimerkkinä mainittakoon tässä, että 200 kg Thomaskuonaa ja 200 kg kalisuolaa hehtaarille on pidettävä ennemmin liian paljona kuin vähänä. Hyvään puutarhamaahan ei pidä käyttää suurempia apulantamääriä; parasta on niitä sekottaa maahan säännöllisesti joka toinen syksy. Kalisuolain asemesta voidaan hyvästi käyttää lehtipuun tuhkaa; tämäkin sekotetaan maahan kylvön edellisenä syksynä.
Typellisiä apulannotusaineita — chilesalpietaria taikka rikkihappoista ammoniakkia — ei tavallisesti käytetä siementä viljeltäessä, sillä useastikin hidastuttavat ne kukkimista ja siementen kypsymistä. Sitävastoin edistävät ne tavallisesti lehtien kehitystä, mutta ulkomaiset kokeet osottavat, että lehtien sisältämien lääkkeellisesti vaikuttavien aineiden määrä samalla vähenee. Tämän johdosta on tapana lääkekasveja viljeltäessä ainoastaan poikkeustapauksissa, kun maan typellisten aineiden pitoisuus on erittäin pieni, käyttää mainittuja apulannotusaineita.
Kasvivuorotus: Lääkekasveja — samaten kuin kaikkia puutarha- ja peltokasveja — viljeltäessä on vältettävä saman kasvin, vieläpä lähisukuisiin luokkiin tai heimoihin kuuluvien kasvien viljelemistä samalla paikalla useampia vuosia peräkkäin. On myöskin osoittautunut, että kasveja vaihtelemalla on paljon helpompi pitää rikkaruohot kurissa, eri lääkekasvit kun useinkin tarjoovat rikkaruohoille erilaisia kehitysmahdollisuuksia. Paraimpana pidetään sellaista kasvivuorotusta, jossa vuorotellen viljellään leveä- ja kapealehtisiä kasveja. Useissa tapauksissa on hyvä vuorovuosina viljellä lääkekasveja ja juurikasveja taikka lääkekasveja ja vihantarehukasveja. Juurikasviviljelyksestä on se etu, että maa niitä viljelemällä pysyy hyvässä kuohkeassa kunnossa ja tulee jotenkin vapaaksi rikkaruohoista, sillä edellytyksellä tietenkin, että juurikasviviljelystä harjoitetaan järkiperäisesti. Tämän lisäksi voidaan pellon lannoituskunto pitää sopivana juurikasveja siinä viljelemällä. Viljelyskasveja vuoroteltaessa ei ole unohdettava perunoita, jotka tässä tapauksessa tuottavat samoja etuja kuin varsinaiset juurikasvit. Englantilaisissa laajoissa piparmintun viljelyksissä käytetään vuorokasvina perunaa. Kun perunat syksyllä on korjattu, lannoitetaan pelto syksyllä ja seuraavana keväänä kylvetään siihen piparmintun siementä. (Piparminttu on hybridi joka kasvaa ainoastaan juuriversoista, ei siemenistä. -Henriette)
Hyvän kylvösiemenen valintaan ja tarkastukseen nähden viitataan erikoiseen lukuun seuraavassa.
Maan valmistus kylvöä varten: Sen maan, johon keväällä on kylvettävä lääkekasveja, tulee aina olla asianmukaisesti muokatun edellisenä syksynä. Tämän lisäksi on maata aikaisin keväällä muokattava n. s. 100-piikkiäkeellä taikka — jos viljelysmaa on pieni — tavallisella puuipiikkisellä haravalla, niin että ohut kerros pintamaata nopeasti kuivuu. Täten estetään "kevätkosteuden" haihtuminen maasta. [1) Tästä seikasta lähemmin: Gösta Grotenfelt, Kolme lyhyt-piikkistä tasausäestä ja niiden käyttäminen (Tiedonantoja maamiehille n:o 29). Helsingissä 1914.]
Vähää ennen sopivaa kylvöaikaa käännetään maa lapiolla ja haravoidaan kuten tavallisesti puutarhaviljelyksessämme; täten menetellen tulevat siemenet vastalapioituun maahan, jossa kevätkosteus on säilynyt ja itävät näissä olosuhteissa mahdollisimman nopeasti. Haravoimisen jälkeen jaetaan viljelysmaa 1,2 metrin levyisiin penkkeihin, joiden välissä on 0,2 m. leveät käytävät. Penkkien suunta mieluimmin pohjoisesta etelään. Maassa, jonka asema on alava tai kostea tai jota ei ole salaojitettu tai muulla tavoin riittävästi kuivatettu, lapioidaan penkkien väliset käytävät korkeintaan 0,2 m. syviksi; kuivemmalla viljelyspaikalla ja löyhässä maassa tehdään käytävät vain polkemalla t. m. sopivalla tavalla. Nämä edeltävät työt, jotka ovat tehtävät heti ennen kylvöä, ovat suoritettavat mahdollisimman nopeasti, jotta itämiselle sopiva kosteus, joka on ominainen aikaisin keväällä äestetylle tai haravoidulle maalle, ei menisi hukkaan.
Kylvö: Vasta mainitulla tavalla valmistettuihin penkkeihin kylvetään siemenet joko rivittäin tai hajalle. Edellisessä tapauksessa tehdään nyörin avulla sopiva määrä käytävien kanssa yhdensuuntaisia viiruja. Nämä syvennetään sitten haravan lavan selkäpuolella taikka sen varren kärjellä kyllin syviksi. Kun hajakylvetään, on tapana ensin haravoida penkki sileäksi.
Siementen multaaminen: Heti hylvön jälkeen painetaan siemenet maahan haravan selkäpuolella, jonka jälkeen ne peitetään vakojen laidoista haravoidulla maalla. Hajakylvetyt siemenet peitetään maalla, joka seulotaan niiden päälle taikka myöskin mullataan ne haravalla riittävän syvälle.
Sekä liian matalalle että liian syvälle multaaminen tuottaa haittoja. Jos siemenet joutuvat maahan liian syvälle, itävät ne epävarmasti ja hitaasti tai ei ensinkään, ja ne harvat taimet, jotka muodostuvat, ovat tavallisesti heikkoja. Liian matalasta multaamisesta taas on seurauksena, että siemenet helposti joutuvat kärsimään kuivuutta ja sentakia itävät huonosti. Sääntönä voidaan pitää, että siemeniä peittävän multakerroksen tulee olla 3—4 kertaa niin paksun kuin siemenet. Erittäin hienot siemenet eivät siedä mitään multapeitettä, vaan painetaan ne maahan sileällä jyrällä.
Jos viljelys tapahtuu sellaisella maalla, jonka pintaan sateen tai kastelun jälkeen helposti muodostuu kuorta, ovat siemenet kylvön jälkeen mullattavat seulomalla niiden päälle sekoitettua multaa, olipa sitten käytetty rivi- tai hajakylvöä. Jos kylvö tehdään syksyllä, jolloin maa on liian kostea, on sitä ennen seulottava kerros löyhää ja kuivaa maata penkille ja kylvön jälkeen siroitetaan siementen päälle sopivan paksu kerros kuivaa multaa.
Siementen itäminen maassa tulee liian hitaaksi, vieläpä voi se kokonaan keskeytyäkin, ellei maassa ole riittävästi kosteutta. Maata on sentakia kasteltava, niin pian kuin se näyttää liian kuivalta. Parasta kuitenkin varmaankin on, jos kastelua voidaan välttää, kunnes siemenet ovat tulleet taimelle, sillä kastelun jälkeen muodostuu varsin helposti enemmän tai vähemmän haitallinen kuorimuodostuma pintaan. Maan liikanaisen kuivumisen estämiseksi ennen taimelle tuloa voidaan siemenpenkkejä varjostaa kuusenhavuilla, sammalella t. m. s.
Haraaminen riveissä ja niiden välissä: Rivikylvön suurimpia etuja on, että maata voidaan kuohkeuttaa taimirivien välissä. Täten saavutetaan ei ainoastaan, että suuret määrät rikkaruohon taimia tuhotaan ja että ilma helpommin pääsee tunkeutumaan maahan ja pitämään sen lämpimänä, vaan myöskin että se paremmin säilyttää kosteutensa, kuin jos se on tiivis tai kokoon puristunut. Täten rivien välissä kuohkeutettu maa tarvitsee todellisuudessa vähemmän kastelua kuin pinnastaan kovettunut. Haraaminen toimitetaan haravoilla taikka erilaisilla haroilla. Viljeltäessä lääkekasveja, kuten meikäläisissä nykyisissä kokeissa, pienemmissä penkeissä, käytetään ainoastaan käsiharoja (kuv. 1) taikka haraamisharavoita (kuv. 2).
Viljelyspenkkien kasteleminen: Joka kerta kuin kastelu toimitetaan, on se tehtävä niin perusteellisesti, että maan ylin kerros läpeensä kastuu. Kunkin kastelun väliaikoina tulee maan ennättää kuivua jotenkin vahvasti. Jos kasteltava maa on hyvin kuiva, toimitetaan kasteleminen mieluimmin kahteen otteeseen: ensin kastellaan vaan vähäsen, hetken kuluttua runsaammin. Täten vajoo vesi paremmin maahan. Selkeän ja lämpimän sään vallitessa toimitetaan kastelu mieluimmin illalla.
B. Viljelys ensin kylmälavassa, sitten vapaalla maalla.
Kylmälavat: Kylmälavalla ymmärretään joko edellisen vuoden lämminlavaa, joka on ollut koskemattomana ja talvella pidetty niin peitettynä, ettei se ole jäätynyt, taikka myöskin viljelyslavaa, joka kevättalvella on tehty käyttämällä sulatettua maata, ja joka peittämällä ja suojaympäryksellä suojataan pakkaselta. Tällaisiin kylmälavoihin voidaan kylvö tehdä jo huhtikuussa.
Lääkekasvien kylmälavoihin kylvämisen tarkoituksena on saada vahvoja ja hyvin juurtuneita taimia vapaalla maalla viljeltäväksi. Myöskin saavutetaan se etu, että kasvuaika jonkun verran pitenee, koska kylvö kylmälavoihin, kuten mainittu, voidaan tehdä aikaisemmin kuin vapaalla maalla.
Kylmälavojen hoito ei ole erittäin vaikea ja niitä oppii varsin pian hoitamaan. Niitä on suojasäällä ja varsinkin auringonpaisteella tuuletettava sekä öiksi ja pakkasaikoina peitettävä matoilla ja luukuilla.
Kylmälavojen paikka on valittava huolella, sillä siitä riippuu suuressa määrin niiden käytön onnistuminen. Ennen kaikkea tulee paikan ehdottomasti täyttää seuraavat ehdot:
1. sen tulee olla suojatun tuulilta ja lumituiskuilta, ja
2. sitä eivät mitkään puut tai rakennukset saa varjostaa, vaan tulee auringolla olla vapaa ja rajaton tilaisuus lämmittää sitä.
Jos kylmälava on sijoitettu sopimattomalle paikalle, ei huolellisinkaan hoito voi korjata tämän erehdyksen seurauksia.
Taimien siirtäminen: Niinpiankuin maa viljelyspaikalla on kyllin lämminnyt ja haitalliset yöhallat loppuneet, siirretään taimet, jotka kylmälavassa ovat kasvaneet jotenkin taajassa, vapaalle maalle ja istutetaan sopivan etäälle toisistaan. Tavallisesti juurtuvat nämä taimet erittäin hyvin uudella kasvupaikallaan, jos istuttaminen on tehty huolellisesti. Siirrettäessä tulee niissä olla kehittynyt sirkkalehtien lisäksi 1—2 lehteä. Taimien juuret pidetään kuivumisen estämiseksi siirrettäessä peitettyinä. Vastaistutetut taimet ovat ruiskuttamalla kasteltavat kesälämpimällä vedellä, jotteivät kuihtuisi, ja josta maa painuisi tiiviisti niiden juurien ympäri.
Siirrettyjen tainten viljelysmaan valintaan nähden voidaan viitata siihen, mitä edellisessä on sanottu lääkekasvien viljelyksestä vapaalle maalle kylvämällä.
Ohjeita Lääkekasvien Viljelemiseen Suomessa, 1915, kirjoittanut Gösta Grotenfelt.
