Claviceps purpurea Tul., Torajyvä. †

(Hypocreaceae.)
Claviceps sanoista clava (lat) = nuija ja caput (lat) = pää.

Loissieni, jonka isäntäkasvina on tavallisesti ruis, mutta voi olla myös joku toinenkin heinälaji. Koteloitiöstä, joka on tuulen mukana joutunut rukiin kukan sikiäimelle, kehittyy sikiäimen pinnalla rihmasto. Tämä muodostaa kuromaitiöitä sikiäimen pinnalle erittyneeseen nesteeseen, jota sanotaan mesikasteeksi. Nestettä imevät hyönteiset kuljettavat itiöitä toisiin rukiin kukkiin, joissa näistä itiöistä kehittyy jälleen rihmasto kuromaitiöineen. Tällä torajyvän kehitysasteella oli ennen nimenään Sphacelia segetum. Lopulta rihmasto täyttää koko sikiäimen ja muodostaa kovan, 1—2 sm pitkän, 3—4 mm läpimittaisen, kaarevan, päältä tummansinipunaisen rihmastopahkan, torajyvän, jota ennen pidettiin itsenäisenä sienenä (Sclerotium clavus). Torajyvät putoavat maahan, ja niiden pinnalle kehittyy seuraavana keväänä pieniä, nuppineulan nupin kokoisia itiöemiä itiömaljapulloineen, joissa itiökotelot sauvamaisine itiöineen sijaitsevat. Sauvaitiöitä kuljettelee tuuli, ja niiden jouduttua rukiin sikiäimelle kehittyy näihin jälleen rihmasto mesikasteineen.

Myrkyllinen. Torajyvässä olevista aineista katsotaan tärkeimmiksi alkaloidit ergotoksini (hydroergotinini, ergotinini) ja ergotamini sekä aminit tyramini ja histamini. Sitäpaitsi on torajyvässä vielä isoamyliaminia, agmatinia, fenylietyliaminia y. m. amineja, urasilia, kolinia, asetylikolinia, organisina happoina sfaselinihappoa, sekaloni- ja ergotinihappoa, väriaineina sklererytriniä ja skleroksantinia; rasvaöljyä (20—40 %), ergotioneinia, ergosterini-nimistä fytosterinia ja klavikepsiniksi nimitettyä glykosidia. Viime aikoina on torajyvästä erotettu vielä lisäksi kolme alkaloidia: ergoklavini, ergometrini ja sensibamini.

Torajyvän vaikutukset johtuvat pääasiallisesti ergotoksini- ja ergotamini-alkaloideista sekä tyramini- ja histamini-amineista. Näillä on hyvinkin pieninä annoksina voimakas emän supistuksia tehostava vaikutus. Sama on todettu ergoklavinista, ergometrinista ja sensibaminista. Histamini laajentaa pieniä valtimoita ja etenkin hiussuonia, alkaloidit ja tyramini taasen supistavat pieniä valtimoita.

Suuret annokset aiheuttavat levottomuutta, vapisemista, kloonisia kouristuksia, hapuilua (ataksiaa), lievää väsymystä ja horrosta (letargiaa). Kuolema kohtaa hengityselinten lamaannuksena.

Keskiajalla, jolloin viljaa ei niin tarkoin puhdistettu, saattoi torajyviä olla varsinkin sadekesien jälkeen leipäjauhoissa 6, jopa 10 %. Torajyvämyrkytykset olivat silloin yleisiä, määrättyinä vuosina ja erityisillä seuduilla kulkutautimaisesti esiintyviä sairauksia, joilla torajyvien runsaudesta riippuen oli eri paikkakunnilla vaihteleva kulkunsa. N. s. ergotismus convulsivus eli plasmodicus alkoi käsien ja jalkaterien pistelyllä (puutumisella) sekä maha- ja suolistohäiriöillä, joita seurasivat tuskalliset raajojen kouristukset ja jatkuvat supistumiset, kasvoja rumentavat kokoonkutistumat ja mielenvikaisuus. Ergotismus gangraenosus alkoi samoin ihon pistelyllä, johon liittyi polttavaa, vetävää kipua raajoissa ja heikko valtimo. Raajojen päät (sormien ja varpaitten kärjet) tulivat kylmiksi ja tunnottomiksi, sitten sinisenmustiksi ja lopulta kuiviksi kuolioiksi, jotka putoilivat ruumiista erilleen, aivan kuin näkymätön liekki olisi ne polttanut. Tällä taudilla olikin nimityksenään ignis sacer Sancti Antonii, »Antoniuksen tuli».

Vetillard kertoo (1770) Solognessa kuolleen lyhyen ajan kuluessa torajyvämyrkytykseen 7—8,000 henkeä. Vv. 1770—71 kuoli Westfalissa, Hannoverissa ja Lauenburgissa muutamilla paikkakunnilla jopa 95 % väestöstä niinikään torajyvämyrkytykseen. Tällaisia joukkomyrkytyksiä ei onneksi enää nykyisin esiinny, kun leipävilja puhdistetaan.

Myrkytysten hoidossa tyhjennetään mahalaukku ja suolisto, annetaan parkkihappoa, eläinhiiltä sekä virkistysaineita verenkierron ja hengityksen elvyttämiseksi, amylinitriittiä ja nitroglyseriniä suonikouristuksiin, morfinia suolikouristusten ja tuskien lievikkeeksi.

Torajyvää, rohdosnimeltään Secale cornutum, on käytetty Euroopassa lääketieteellisiin tarkoituksiin 1600-luvun loppupuolelta, mutta kiinalaiset lienevät tunteneet sen vaikutuksen jo paljon aikaisemmin. Sitä annetaan etupäässä joko vastasurvottuna jauheena tai juoksevana uutoksena, Extractum secalis cornuti fluidum, (0,5—1 g 1—3 kertaa päivässä) ehkäisemään emän verenvuotoja, varsinkin synnytyksen jälkeisiä, emän velttoudesta johtuvia. Lisäksi on kaupan erilaisia torajyvästä tehtyjä valmisteita (esim. Secacornin, Secacutan, Secatotal, Ergopan, Ergotitrin, Ergotole, Ergot »Klawe», Ergotin Merek, Ergotin Bombelon, Ergocornin Motor y. m.)

Rohdokseksi tarkoitetut torajyvät on kerättävä juuri ennen rukiin leikkuuta tai myös riihitetystä ja sen jälkeen puidusta viljasta. Torajyvät kuivataan ilmavassa paikassa huolellisesti, liian korkeaa lämpöä käyttämättä (ei yli 60° C), ja kuivattavaa torajyvämäärää usein kääntelemällä, sekä säilytetään kuivassa paikassa, tiiviisti suljetuissa astioissa. Vain saman vuoden torajyvät kelpaavat apteekkeihin, joiden on vuosittain uusittava varastonsa, sillä varastoituina torajyvät menettävät tehonsa. Eltaantuneen, ammoniakin hajuisen tai hyönteisten vahingoittaman rohdoksen käyttö on myös kielletty.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.