Pinaceae. Mäntykasvit.

Pinus silvestris L., Petäjä eli mänty.

Pinus < pin (kelt) = vuori; silvestris (lat) = metsissä kasvava.

Tavallisen petäjämme levenemisalue on Pohjois-Eurooppa ja Pohjois-Aasia.

Männynkerkät, Gemmae pini, sisältävät eetteristä öljyä, karvasaineita ja hartsia.

Niitä on käytetty sisällisesti vanhentuneessa keuhkoputkikatarrissa, kihdissä ja reumatismissa joko infuusina (10:100—200), siirapin muodossa tai tinktuurana, sekä ulkonaisesti kylpyihin.

Männynhavuöljy, Aetheroleum pini silvestris, sisältää d-pineniä, sylvestreniä ja borneyliasetaattia.—Sitä saadaan tislaamalla männyn nuoria oksia ja neulasia vesihöyryllä ja käytetään pääasiallisesti hierontaan ja kylpyihin. Kylpyihin käytetään myös nuorista männynoksista ja neulasista saatua uutosta, Extractum pini silvestris, sekä yksinomaan neulasista saatua uutosta, Extractum pini silvestris foliorum.

Männystä saadaan vielä tervaa, pikiöljyä, etikkahappoa, tärpättiöljyä, puuspriitä (metylialkoholia) y. m. Tervaa saadaan meillä männyn (ja myöskin kuusen) kantoja (juuria) kuivatislaamalla. Puun kuivatislausta silmälläpitäen on meidän erotettava puussa pääasiallisesti kaksi eri ainelajia: itse puuaine eli selluloosa ja pihka- eli hartsiaineet. Nämä molemmat aineet hajaantuvat tislauksessa hyvin eri tavalla. Selluloosasta syntyy pääasiallisesti etikkahappoa, puuspriitä ja sysiä; pihkasta taas tervaa, pikiöljyä ja tärpättiöljyä. Tärpättiöljyä saadaan meillä myös sivutuotteena sulfaattiselluloosan valmistuksessa.

Tervassa, Pyroleum pini, on orgaanisia happja (5 %): etikkahappoa, pimarihappoa, muurahaishappoa, propionihappoa y. m; fenoleja (10—11 %): kresolia ja pyrokatekinia, sekä hiilivetyjä (60—62 %): bensolia, toluolia, ksylolia, styrolia, naftalinia, reteniä ja parafinia.

Fenolipitoisuutensa takia vaikuttaa terva antiseptisesti. Munuaisiin se vaikuttaa ärsyttävästi.

Tervaa käytetään sisällisesti ysköksiä poistavana ja virtsaneritystä kiihottavana aineena; ulkonaisesti antiseptisenä ja antiparasiittisena aineena laastareihin ja salvoihin sekä tervaveden valmistukseen. Tervavettä taas käytetään kansanlääkinnöissä hengityselinten tauteihin.

Piki, Pix solida, on se osa tervasta, joka jää, kun siitä tislataan haihtuvat aineosat (pikiöljy). Siinä on korkeamolekularisia, haihtumattomia hiilivetyjä ja empyreumaattisia hartseja. Sitä käytetään ulkonaisesti lievänä ihonkiihotusaineena.

Pikiöljyä, Pyroleum picis, käytetään kansan keskuudessa erilaisissa keuhkosairauksissa, keuhkotaudissa, yskässä j.n.e. sekä jäsensärkyyn y.m., samoin varmana keinona sääskiä ja mäkäröitä vastaan, voitelemalla sillä kasvot ja kädet.

Puun kuivatislauksessa saatu raaka tärpättiöljy, Aetheroleum terebinthinae crudum, sisältää runsaasti empyreumaattisia aineita, joita on vaikea poistaa ja jotka antavat öljylle pohjaanpalaneen hajun. Tämä raaka tärpättiöljy puhdistetaan hapoilla ja emäksillä ja tislaamalla sitä vesihöyryllä erityisissä puhdistuskojeissa.

Meikäläisessä puhtaassa tärpättiöljyssä on d-pineniä, sylvestreniä ja limonenia.

Tärpättiöljyllä on suuressa määrässä ominaisuus yhtyä happeen. Aluksi neutralinen tärpättiöljy muuttuu kerran alkaneen hapettumisen kuluessa jatkuvasti. Vesikirkas, väritön neste tulee sameaksi, kellertäväksi ja myös sitkeähköksi. Samalla muodostuu kaikenlaisia uusia, enimmäkseen happamia aineita. Näin muuttuneessa tärpättiöljyssä on vetysuperoksidia organisten superoksidien ohella, jotka antavat vanhalle, seisoneelle tärpättiöljylle valkaisukyvyn.

Tärpättiöljy aiheuttaa ulkonaisesti käytettynä iholla sekä kuumentavan tunteen että punoitusta, jota voi seurata ihon rakkuloituminenkin tärpätin vaikutuksen ollessa voimakkaan. Tärpättiöljyä sisällisesti nautittaessa voi myös tapahtua muutoksia ihossa tärpätin joutuessa ihoon imeytymällä ja poistuessa osittain ihon kautta. Tavallisin vaikutusmuoto iholla on tällöin iholle enemmän tai vähemmän levinnyt märkänäppyläisyys. Samoin on ihossa huomattu kihelmöivää, tulirokon tapaista punoittumaa.

Muutama tippa tärpättiöljyä saa sisällisesti otettuna aikaan suun limakalvon polttavan tunteen ohella vain tärpätinhajuisen ja -makuisen röyhtäisyn. Suuremmat määrät tuottavat mahalaukun ja suoliston limakalvoja kiihottamalla ylenannon, verisen ripulin ja ruumiiseen imeytymisen johdosta tajuttomuutta, kouristuksia, sitten horroksen (kooma), josta voi toipua suurienkin annosten (aikuiset yli 100 g) jälkeen. Munuaisiin tärpättiöljy vaikuttaa eri henkilöillä eri määrin vahingoittavasti: munanvalkuaista ja verta virtsassa; virtsaneritys vähenee, ja virtsa tuoksuu orvokille, mikä on seurauksena myös tärpättihöyryjen hengittämisestä. Sisällisesti nautittuna ja sisäänhengitettynä tärpättiöljy vähentää keuhkoputkirauhasten eritystä.

Tärpättiöljyn aiheuttamissa myrkytystapauksissa toimitetaan mahahuuhtelu maidolla tai muilla sakeilla aineilla ja annetaan ulostusainetta sekä virtsaneritystä kiihottavia aineita.

Sisällisenä lääkkeenä ei meikäläistä tärpättiöljyä saa lääketieteessä käyttää. Ulkonaisesti sitä käytetään salvoissa ja linimenteissä ihonkiihotusaineena. Teollisuudessa ja tekniikassa on meikäläisellä tärpättiöljyllä sangen monipuolinen käyttö.

Tässä yhteydessä tulkoon mainituksi, että lääkkeenä käytetty puuetikka, Acetum pyrolignosum, saadaan pääasiallisesti kuusta, koivua tai pyökkiä kuivatislaamalla.

Puuetikassa on etikkahappoa ja muita alempia rasvahappoja, metylialkoholia, asetonia ja muita ketoneja sekä terva-aineosia.

Puuetikkaa on sekä raakaa että puhdistettua, ja sitä käytetään ulkonaisesti supistavana ja desinfioivana aineena pesuihin ja kääreihin, suu- ja kurlausvetenä, emän huuhteluihin 1—5:100 vettä, pahanhajuisten haavojen hoitoon 10—20:100 vettä.—Raaka puuetikka on vaikuttavampaa kuin puhdistettu.

Männyn tuotteiden (terva, piki, tärpätti) lääkkeinä käyttö on meidänkin maassamme ikivanha kansan keskuudessa. Lönnrot mainitsee männyn käytöstä lääkkeenä: »Keitevesi sekoitetuista nuorista männyn kerkistä, voikukan juurista ja kypsistä muserretuista katajan marjoista, johon lyödään puserrettua piparruutin mehua ja jotain happoa on terveellinen (verenpuhdistava) ja tehosa juoma kerpukkiin, luuvaloon, sulku- ja pöhötautiin. Sitä juodaan muutamia lasillisia päivässä. Mäihä (jälsi) on hyödyllinen ensin keväällä syödä vasten matoja sekä kerpukkia. Terpentiini on ulkonaisesti puhdistava ja parantava haavoja. Tervavettä käytetään varjelusaineeksi vasten rokkoa ja muita tarttuvaisia tauteja. Pikiä pidetään kauvemmin aikaa laastarina kainalojen välissä vasten kiinteätä yskää ja heikkoa rintaa.»—Tärpättiä käytetään myös pistoksiin, voitelemalla ihoa sillä ja panemalla päälle lämmittävä kääre tai asettamalla kääreen alle iholle tärpättiin kasteltu vanu.

Rohdokseksi tarkoitetut männyn kerkät poimitaan keväällä, kun ne ovat vielä suojussuomujen peittämät. Ne kuivataan miedossa lämmössä ja säilytetään tiiviisti suljetuissa astioissa, mutta ei vuotta kauempaa.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.