Papaveraceae. Unikkokasvit.
Chelidonium majus L., Keltamo. †
Chelidonium luteum Gil., Chelidonium murale Ren.
Chelidonium < chelidonion (kr) = pääskysyrtti (kukkii pääskysten oleskelukauden); majus (lat) = suurempi.
Monivuotinen, 30—60 sm korkea, juurakollinen ruoho, jossa on punakeltaista maitiaisnestettä. Lehdet päätepariset, alta siniharmaat. Kukat keltaiset, sarjassa. Verhiö 2-lehtinen, variseva. Hedelmä pitkä, litua muistuttava, 1-lokeroinen kota. Siemenet pienet, mustahkot. Kasvi pahanhajuinen ja kirpeänmakuinen. V—VIII. Kivikoissa, rantalehdoissa, pengermillä, pihoilla Etelä-Suomessa; verraten yleinen. Levinneisyys: Eurooppa, Pohjois-Amerikka.
Myrkyllinen. Keltamon vaikuttavat ainekset ovat keltaisessa maitiaisnesteessä. Kemialliselta kokoomukseltaan ne ovat lähellä opiumialkaloideja. Näitä aineita ovat: chelerytrini, joka on puhtaana alkoholiin ja eetteriin liukenevaa keltaista suolaa: se on sydänmyrkkyä; chelidonini, joka on vaikutuksiltaan morfinin kaltaista; α-, β- ja γ-homochelidonini, protopini (= fumarini), sanguinarini (punaista suolaa) ja chelidoksantini (= berberini). Siemenissä ei alkaloideja ole.
Chelidonini ja α-homochelidonini lamaannuttavat liike- ja tuntohermojen päätteet ja sileää lihaksistoa. — β-homochelidonini on kouristusmyrkky, joka lamaannuttaa vasta suuremmissa annoksissa keskushermostoa. — γ-homochelidoninin lääkeaineopillisia vaikutuksia ei ole tutkittu. — Chelerytrini vaikuttaa myös lamaannuttavasti keskushermostoon (kuolema hengityselinten lamaantumiseen) ja saa aikaan lihasjäykkyyttä. — Sanguinarini aiheuttaa ensin lievän narkoosin, jota seuraa voimakas jäykkäkouristustila ja suoliston peristaltiikan ja syljenerityksen kiihtyminen. — Chelidoksantini vaikuttaa lamaannuttavasti hengityskeskukseen, saa aikaan vagushermon lamaantumisen ja suurempien annosten jälkeen vapisemista ja halvautumisen, varsinkin takaraajoissa, sekä ylenantoa ja ripulin. — Protopinin vaikutuksista katso Fumaria officinalis s. 121.
Joskin keltamon aineitten vaikutukset siis ovat huomattavat, niin sen itsensä tuottamat myrkytykset ovat kuitenkin sangen harvinaisia.
Myrkytysoireita ovat kasvia ulkonaisesti käytettäessä: ihon ärtyminen rakoille asti; sisällisesti käytettäessä: suun ja kurkun tulehtuminen, pahoinvointi, ylenanto, mahakivut, ripuli, verivirtsaisuus ja, kuten morfinin jälkeen, horros sekä kuolema hengityselinten lamaannukseen.
Myrkytyksen hoidossa huuhdellaan mahalaukka toistuvasti ½—1 0/00 kaliumpermanganaattiliuoksella; annetaan eläinhiiltä, kamferia, hätätilassa kahvia ja atropinia, jota on nykyään ruvettu korvaamaan adrenalinilla.
Lääketieteessä ei kasvia enää käytetä. Ennen käytettiin sen versoa, Herba chelidonii, sisällisesti kipuja vastaan (syövässä) sekä kasvin mehua syyläin poistamiseen.
Kansan keskuudessa on keltamo ollut rohdoksena moniin sairauksiin: Verson ja juurakon uutosta tai keitettä on käytetty kaikenlaisiin niveltulehduksiin, vesitautiin [nestekertymä], keltatautiin, estyneissä kuukautisissa, vieläpä tuberkuloosissa ja vilutaudissa [malaria]. Kuivatusta kasvista hienonnettua jauhetta sirotellaan vaikeasti paraneviin haavoihin ja ajoksiin [paise]. Mehulla poistetaan syyliä, ja sitä käytetään savipuolen voiteena. Muserretusta juurakosta ja sianihrasta valmistetun salvan pitäisi vaikuttaa märkäruvessa ja sen kaltaisissa sairauksissa. Vieläpä pitäisi tuoreen, paloitellun kasvin kääreistä olla apua syövässäkin. Turvonneitten jalkojen hoitoon on tuoretta kasvia käytetty sukissa päivittäin uusittuna.
Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.
