Papilionaceae. Hernekasvit.

Ononis spinosa L., Piikkiorakko.

Ononis campestris Koch.
Ononis (kr) = aasin yrtti, sanasta onos = aasi; spinosa (lat) = pistävä, okainen.

30—50 sm korkea, pensasmainen varpu. Juuri jopa 30 sm pitkä ja 1—2 sm paksu, usein kiertynyt ja taipunut, harmaan—mustanruskea. Varsi punertava, 1- tai 2-rivisesti karheakarvainen. Lehdet 3-sormiset. Niiden hangoissa vahvoja piikkejä (oraoksia). Kukat yksittäin lehtihangoissa, ruusunpunaiset. Palko 1—3-siemeninen. VII, VIII. Satunnaisena Etelä-Karjalassa. Levinneisyys: Keski- ja Etelä-Eurooppa.

Kasvin lehdissä, kukissa ja siemenissä, mutta ennen kaikkea juuressa, on glykosideja: ononi, ononini ja pseudononini, sekä glykyrritsinin kaltaista ononidi-glykuronidia.

Piikkiorakolla on virtsaneritystä kiihottava vaikutus, mutta lähemmin ei tiedetä, mistä sen aineista tuo kyky johtuu. Koska glykyrritsinillä on virtsaaerittävä vaikutus, niin se lienee myös ononidilla. Huomattava on, ettei piikkiorakko vaikuta vahingoittavasti munuaisiin katajanmarjain tavoin, vaan se on siinä suhteessa koivun lehtien kaltainen ja siis edellä muista samoin vaikuttavista rohdoksista.

Jo Teofrastos mainitsee Ononis-kasvin, jonka juurta, Radix ononidis, käytetään lääketieteessä virtsaneritystä kiihottavana aineena joko teesekoituksena tai dekoktina (10-30:150).

Kansan keskuudessa Keski-Euroopassa on piikkiorakkoa käytetty myös risataudissa [tuberkuloosi], tippurissa, kihdissä, reumatismissa ja pitkällisissä ihosairauksissa.

Suomen myrkylliset ja lääkekasvit, 1936, kirjoittaneet Sulo Cantell sekä Väinö Saarnio.